Nonnii, nyt mäkin sain vihdoin ja viimein ääneni kuuluviin täällä. Ajattelin vähän kertoo teille mun ja ton nöösin alkutaipaleesta MUN VINKKELISTÄ katottuna. Nyt saan rauhassa purkautuu täällä kun toi nöösi nukkuu...söi mahansa täyteen ja simahti tonne tiatsikkapöydän alle. Mä kerron ton plikan koulutuksesta kuvadokumenttien kanssa, onneks toi mamma ja pappa on kuvannut aika paljon, ne kertoo kuitenki enemmän kuin tuhat sanaa! Ja mä käytän noista meitin ihmisistä kutsumanimiä Mamma ja Pappa, niinku olen tehny tähänki asti. Toi likka puhuu vähän eri murretta kun se on kotosin tuolta Pirkanmaalta. Nääs.
Tästä kaikki siis alkoi. Haettiin toi nöösi sieltä Eijan luota 28.12.2010. Tossa ollaan just tultu kotio takas ja voitte uskoo et MIKÄÄN EI OLLU ENÄÄ NIINKU ENNEN! Mamma tossa yrittää suostutella mua tuleen tekemään lähempää tuttavuutta ton nöösin kanssa. En tu. Ärr. 
Mun maailma meni siis NIIN sekasin. KAUHEE vahtiminen tommosis! Kaikki JÄRJESTYS ihan uusiks!
Tommosta piti sitten alkaa sietää..." ihanan lutunen" "söpö"....ei toi kyllä musta miltään älyn jättiläiseltä ainaskaan näyttäny, kattokaa ny!
Tossa se plikka leikkii naapurin kaverinsa, Ukko-nimisen pinseri-snautserin kanssa, joka on sitä reilun kuukauden nuorempi. No siinä on kyllä vakka valinnu kantensa; ONNEKS mun ei tarvinnu olla todistamassa tota menoa, mä niin EN olis kestäny! 
No olihan tohon nöösiin sitten pakko alkaa totutella ja tutustuu lähemmin...mamma ja pappa vähän niinku pakotti, sanovat että "Tää Mimi on nyt sitten sun paras kaveris tästä lähtien, niele tai tukehdu"! Ja sanovat että mä muka vielä kiittäsin niitä joku päivä...et ne oli VAAN AJATELLU MUN PARASTA! Hah! Tota ne kaikki sanoo kun yrittää aivopestä sua!
Eih, ja KAIKKEIN PAHINTA oli, kun nöösi yritti koko ajan LIIMAUTUU meikäläiseen ja pusutella ja hiihti KOKO AJAN mun perässä, mulla ei ollu siis niin minkäänlaista rauhaa!! Mamma tosin käski mun aika usein mennä vaan itekseni lepäileen makkariin et saisin olla rauhas, mut munhan piti KOKO AJAN VAHTII tota plikkaa, mä en voinut hetkeksikään irrottaa siitä silmiäni, vaikka väsytti kuinka paljon. No univelkaahan siitä seuras, se on selvä! Toisaalta tosta oli se hyvä seuraus, että mä niinku UNOHDIN surra sen mun bestiksen poismenoo, toi nöösi teetti niin paljon ylitöitä! Niin että ei mitään niin huonoo ettei jotain hyvääkin...
Kyllä mä aika kovin yritin kurittaa ja kouluttaa tota kakaraa, mutta mamma ja pappa puuttu siihen jatkuvasti, väittivät et mä olen jotenki epäreilu ja liian raju! Sitä paitsi se on heti lähtöön tehtävä tommosille selväks mikä on meininki; et mun korvis ja hännäs EI ROIKUTA eikä mun päälle hypitä! Siitä on sitten niinku tieto tullut. Mun silmille EI HYPI KUKAAN! Oli sitten kuinka söpö hyvänsä! (Onhan mun nyt tässä sanottava et kyllähän toi Mimi-niminen nöösi oli aikas söpö pikku-tytteli, olishan noi ihmiset voinu huonommankin löytää... 
)
Ja tästä näätte kuinka kuriton kakara toi nöösi oli, kehtaskin NÄYTTÄÄ KIELTÄ mulle kun mä yritin kouluttaa! Kyllähän tommonen riiviö oli pakko laittaa ruotuun!
Kyllä siinä kauhee kaitseminen oli, tässä on esimerkki mun "Don´t even think about" -katseesta. Se on aika tehokkaaksi osoittautunut. Ami mulle sitä opetti. Et miten näitten nöösien kanssa ollaan niin etteivät rupee hyppiin silmille. Mä oo kato ite käyny nuorena ton saman koulun...
Mutta kyllähän toi Mimari sulatti mun sydämeni. On se vaan niin veikee tyyppi. Vaikka mä pidin pintani mun mielestä aika hyvin, semmosen kuukauden verran, niin toi Mimi-niminen nöösi luikerteli mun sydämeeni. Se ei vaan kertakaikkiaan suostunu uskomaan et MUN VIERESSÄ EI NUKUTA, MUN KANSSA EI PAINITA, MUN PURULUITA EI VIEDÄ ja et mä oon oikeesti kulmakunnan kovin kolli. Mutta Mimi-nöösi oli rakastunu muhun kuulema ensi-silmäyksellä ja sen mielestä mä oli maailman ihanin kaveri! No eihän tommosesta nyt voi kun sulaa...
Kyllähän mäkin tosta plikasta tykkäsin heti alkuun, mutta kun tajusin et noi ihmiset ihan aikuisten oikeesti aikoo roudata sen meille kotiin, niin mulla meni vähän pasmat sekasin...
Tässä on jo ihan selvää liennytystä havaittavissa. Voishan ton kanssa nyt yrittää tulla toimeen...
On se kiva kaveri, ja meillä on niin paljon yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita. Siinä meni semmonen kuukauden päivät kun mun piti sille vähän näyttää "kaapin paikkoja" ettei tuu sitte myöhemmin mitään epäselvyyksiä tästä roolijaosta meidän porukassa. Sen jälkeen kun nämä roolijaot oli mun puolesta täysin selvät niin ei mulla ole koskaan ollu mitään tota plikkaa vastaan - 
määhän itse asiassa en haluis elää ilman sitä!
Mutta tää ei tarkottanut etteikö tossa nöösissä olis koulutettavaa riittäny: Enste se piti opettaa käveleen reippaasti niinku kunnon parsonin kuuluukin. Se meni hyvin, ei mitään ongelmaa. On se kiva kun nyt mulla on kaveri jota ei tartte koko ajan odotella; se Ami ei ollu yhtään lenkkeilijä-tyyppii ja mä sain aina odotella kun Amin piti saada nuuskutella rauhassa. Mulla on aina ollu vähän kiirus eteenpäin. 
Ami oli enempi semmonen nautiskelija luonteeltaan kuin tämmösiltä luolakoirilta osais odottaakaan. Mimi on reipas likka, se täytyy sanoo.
Sitten piti opettaa, et kaikki luut ja herkut syödään OMASSA RAUHASSA. Niinku se vanha sanonta kuuluu, et ruoka- ja kakkarauha kuuluu jokaisella olla. Tää kesti vähän pidempään saada jakeluun...kyllähän mä aika usein kypsähdinkin siihen, et toi nöösi yritti aina luikerrella mun herkkujen kimppuun...Se veti naamaan väliin vähän vakavaksi niinku näkyy...
Sitten toi plikka piti opetta pönöttään pöydillä. Toi mamma päätti heti alkuun et tosta nöösistä tulee joku näytelmäkoira, niin että pakkohan siinäkin sitten oli jeesata mammaa. Onneks mä olen säästyny noilta näytelmiltä tän mun REIPPAAN ( toim.huom. Lue ärhäkän ) luonteeni takia. Jotku tahot on kyllä sanonu et mä olen ihan normi parsonni, ja KOMEE ja KASTROIMATON sellanen, et ei muuta kuin kehiin vaan...tarkottiks joku nyrkkeilykehii vai mitä, se ei oo mulle ihan selvä, mut täältä kyllä pesee jos tarve vaatii. Tässä mää näytän tolle likalle et pönötyspöydät on ihan jees!
No se halus kanssa noita nameja kun mä sain tosta suorituksesta, ja senki piti päästä siihen pöydälle...ei siinä kyllä paljoo oveluutta tarvittu, on noi nöösit kyllä aika helppoi välillä!
Aika hieno pönöttäjä me saatiin tosta plikasta treenattuu, eikä siihen edes tarvittu mitään ihmeellistä. Mamma sano et toi Mimi on niinku luonnonlahjakkuus tossa hommassa. Mä taas en ite tykkää yhtään tommosesta pöydillä jöpötyksestä, niin et onneks musta ei oo leivottu mitään näyttelijää! Mun mielestä on paljon tärkeempää pönöttää oikeen tosi korskeena kun tulee muita uroksia vastaan, ja niitähän riittää, joten kuka hullu sitä nyt jaksaa alvariinsa jöpöttää jäykkiksenä - kyllä himassaan täytyy saada ottaa lunkisti! Mun mielestä tossa pöydilläjöpöttämisessä on jotain perinjuurin arveluttavaa ja siihen pitäis mun mielestä koko hommaan suhtautuu vähän epäluulosesti!
Yks tärkeimpiä juttuja on oikea-oppinen nukkuminen. Jos ei nuku oikein, sillä voi olla vakavia seurauksia. Joten parempi heti opetella oikea tapa, kuten tässä:
Pää TIETYSTI TYYNYLLÄ, ja koko peti sopivasti "möyhennettynä". Toi plikka on mun mielestä kiitettävän nopeesti oppinut tämän jutun. No onhan sillä ollut HYVÄ ja kokenut opettaja! Tässä seuraavassa mun tyylinäyte, ja tää on sitten mamman ottama SALAKUVA! Tossa taustalla näätte ton nöösin "taideteoksen", plikka on kivasti "tapiseerannut" täällä. Noita teoksia on parissa muussakin paikassa...
Koiran on myös erittäin tärkeä osata haukkua (vaikka mamma onkin välillä arvostelemassa tätä jaloa taitoa) Kunnon ääntä pitämällä voi esimerkiksi saada tunkeilijat kaikkoamaan. Tätä voi hyödyntää vaikkapa marjametsässä, niin saa sitten mamma poimia rauhassa marjoja.
Nöösi ei tässä vielä selvästikään ole saanut jutun juuresta kiinni, liian nuori vielä, ihmettelee tuolla taustalla vaan. Mutta kuten seuraava kuva osoittaa, alkoi kesän alussa tatsi olemaan jo aika hyvä, vaikka itse sanonkin. Jopa mun korvani meinaavat haljeta ton plikan äänestä, ja se onkin keksinyt miten multa saa ryöstettyä kepit ja kävyt - Nöösi alkaa KILJUMAAN ( siis tismalleen, ton likan haukku rikkoo melkeen ÄÄNIVALLIN, tärykalvot ainakin meinaa hajota, ja mamma on sanonut että sen tinnitus on pahentunu!) Mä kestän sitä möykkää jonkun aikaa, mut pakkohan siitä on lähtee haneen, ei kestä korvat, ei! No, ei pidä valittaa, kympin oppilas!
Kyllä toi antais varmaan ketuillekin kyytiä! Onneksenne näissä kuvissa ei ole ääntä...
Luolakoiran pitää osata myös kaivaa, ja senkin opettaminen on ollut mun kontolla! ONNEKSI toi likka on ollut super-hyvä oppilas! Meillä on kyllä huisin nastaa, kun voidaan vaihtaa kokemuksii tästä jalosta harrastuksesta. Mustakin on kehittyny sanoisinko vieläkin parempi kaivaja ton Mimin kanssa! Tää on kyllä meidän ihan ykkösharrastus!
Toi plikka ei heti osannut varoa saamasta kaikkee hiekkaa silmilleen, tai ehkä se ei välittäny! Tällaset kunnon hiakkakasat on ihan parhaita!!! Joskus vaan joku saamarin naapurin katti on käyny paskomassa tähän kasan laelle, ja se saa kyllä mun karvat nouseen pystyyn. 
Sitte on pakko vähä räyhää ja päästellä höyryi ulos! Onneks nyt ei niin käyny.
Tuolla mökillä meren äärellä tota plikkaa ei nyt hirveesti tarvinnut vahtia; me oltiin kaikki varauduttu siihen et meidän retkistä tulee vähän erilaisia kuin viime vuosina; kun nyt oli tommonen nöösi matkassa, mutta kaikki sujui kyllä meidän kaikkien iloseks yllätykseks hienosti - Mimi-nöösi on osottautunu rotunsa todella järkeväksi edustajaksi. Mammahan on ollu ihan liekeissä, kun toi Mimi on niin järkevä ja harkitsevainen...toisin kuulemma kuin mä olin nuorena! No mut mä olenkin Action-Jacksonien sukua! Ja nykyään muakin jo kiitellään kun mä olen NIIN VIISAS.
Mut ennen kuin mä uskoin ettei toi nöösi loukkaa itteensä tai putoo mereen ja huku tai jotain muuta hirveetä (siitähän olis noussu hirvee poru!) niin mun piti vähän kattoo sen perään.
Esimerkiksi tällanen tilanne kun toi nöösi hilluu tuolla kallioilla ihan veten rajassa ja näyttää siltä että sillä on mahan alus jalkoja täys mut jarrut puuttuu...
Väliin kun se ei kuunnellu mua, mua alko risomaan ja se veti ns."parran harmaaks". No harmittaahan se, jos nuoriso ei usko vanhempaa ja viisaampaa. Mä lähdin välillä meneen, ja ajattelin et tippukoon sitten mereen...ei siinä onneks ollu edes syvää...toi nöösi oli sen verran hyvä uimari et ei sille olis kuitenkaan käyny kuinkaan.
Sitten nöösi rauhottukin kun huomas et meikä lähti muualle. Tuolla se ihmetteli et mihin kaveri läks. Oppipahan olemaan!
Kontaktissa oleminen on koiran elämän yks TÄRKEIMPIÄ juttuja...(ruuan jälkeen!) Tässä mä näytän esimerkkiä, ja hyvinhän näyttää oppi menevän perille! Toi nöösi onkin nykyään aika hyvin kontaktissa tolla mammalla kun ulkoillaan vapaanakin, ja se on kuulkaa melkeen KOKONAAN MUN ANSIOTA!
VAHTIMINEN on ihan todella tärkeetä, ettei pääse mitkää hämärämiähet yllättään! Mä olen aina ollut kova poika vahtimaan, mut kiitos ton Mimi-nöösin, mä olen jalostanut tän taidon vielä pidemmälle! Mimi opetti mulle miten KIVAA on vahtia ikkunassa katua alhaalla! Jesh! Tässähän sitä riittääkin askaretta.
Väliin me vuorotellaan, ettei toinen väsy liikaa. Mamma aina YRITTÄÄ hillitä meitä möykkäämästä, mut kyllä me aikas usein päästään sanoon et mitä kuuluu ja kuka käskee!!
Uintiopetukseen kuulu toi kepin haku vedestä; Nöösi ei vaan oikeen syttyny sille. Se on ihan liekeissä matalassa vetessä plumpsimisesta. Se vaan ui ympyrää ja ympyrää, ja melskaa ton veten kanssa. Saa sitten joskus kertoo ite siitä, mä en jaksa. Mä en lainkaan ymmärrä mitä järkee on mennä veteen jos sieltä ei haeta jotain???!!!
Tossa ny kummiski yks otos ton nöösin touhuista. Ekan kerran kun toi plikka oli veneessä, niin se ei meinannu saada silmiään irti niistä veneen keulakuohuista. Siittä toi sitten vissiin lähti...meinaan sen venereissun jälkeen kun plikka meni veteen, niin se alkoi suorittaan tota pläträystä-ja ihan onnessaan pyydystää tota vettä suuhunsa. Ei aina ymmärrä.
Ton nöösin kanssa noi kepin nouto-opetustilanteet tahto lähtee ihan lapasesta; se ei sit yhtään kunnioittanut mun kepinhakuvuoroo! Noilla ihmisillä oli ihan täys päivätyö viskellä meitille noita keppejä mereen eri suuntiin, et mä sain EDES JOSKUS NAUTTIA SIITÄ TUNTEESTA KUN HAEN SEN KEPIN sieltä merestä itekseni! Niin että ihan hyvä vaan ettei se siihen syttynytkään, saanpahan hakee ne kaikki ite!!
Tässä selkeetä todistusaineistoo siitä miten toi nöösi nappaa mun kepin ja lähtee haneen sen kanssa! Ärsyttävää.
Veneily oli semmonen juttu, mitä tolle nöösille ei tarttenu paljonkaan opettaa...ainoa mikä ei ihan sujunu oli se paikallaan istuminen veneen pohjalla. Toi Mimari on enempi semmonen "Myrskyn Ratsastaja" tyyppinen veneilijä...
Jos mamma ei olis pidelly tosta nöösistä rystyset valkosina kiinni, niin ei tiedä mistä se olis löytyny...Tukholman satamasta kellumasta? Väliin meinas meno äityy sellaseks että mua alko jo ottaa pattiin. Eiks vois olla nyt vaan PAIKOILLAAN???
Kyllä se siitä varmaan lähtee, kun ens kesänä harjotellaan lisää. Tässä mun tyylinäyte oikeeoppisesta venematkustuksesta. Siis ollaan niinku p-a-i-k-a-l-l-a-a-n...ja veneen pohjalla.
Meistä on ton Mimarin kanssa tullu tämmönen aikas ensiluokkanen Tiimi, tän kuvan teksti vois vaikka kuuluu: "Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain..."
Ja sitten viimeseksi tähän se kaikkein tärkein opetus; pitää muistaa myös rentoutuu ja ottaa lunkisti! Pappakin aina sanoo et "Relax vaix velax"! Me osataan kyllä ton Mimarin kanssa toi chillailun jalo taito.
Kaiken kaikkiaan toi rakas Nöösi, Mimi, alkaa mun mielestä oleen aika kelpo koirakansalainen, KIITOS MUN VAIVANNÄÖN, ja onhan tolla mammallakin ollu lusikkansa sopassa niin sanotusti. Mutta kyllä olis vielä matkaa ilman mun jämptii ja suoraviivasta armeijan kuriani! Sen vaan sanon! Paljon kurii ja sopivasti rakkautta (mamman mielestä paljon rakkautta kanssa), sillai niitä hyvii laumanjäsenii kasvatetaan. Kaikki turha löysäily ja lellittely vaan kostautuu myöhemmin. Kattokaas kun on selkeet säännöt, niin kaikki tietää oman paikkansa ja sit on hyvä olla. Niin kuin meidänkin on ton nöösin kanssa. Vitsi että mä sitten sitä. Mun paras kaveri - Mimi. Jos se ei olis plikka, ni se olis kyl TOSI HYVÄ JÄTKÄ!
