Parson russellin terrieri narttu
AMY, AMI, Amppu, Amppari, Ampulli, Napataatiainen
s. 27.04.1996 k. 20.10.2010
Elämäni Koira, maailman viisain hauva, lohtukoira, kertakaikkiaan NÄKI lävitseni, SUURI PERSOONALLISUUS
Ami rakasti eniten maailmassa tennispalloja! Ja kaikenlaisia palloja sekä pienen pieniä pehmoleluja. Jos pehmoilla oli jotain karvaa, Ami kyllä parturoi ne huolellisesti! Ami ei ollut lenkkeilijä - hänet sai houkuteltua hieman pidemmälle lenkille jos muisti varata tennispallot läpinäkyvään pussiin, ja ehtona oli että niitä piti lenkin jälkeen heitellä takapihalla. Pallorallissa sitä vauhtia sitten riittikin aivan loppuun asti! Ami oli maratoonari, uskomattoman kestävä ja pitkäjänteinen. Nuorempana Ami rakasti juosta polkupyörän vierellä, ja kauniisti juoksikin! 5-6 km:n jälkeen tämä ttyttönen haukkumalla komensi lisää vauhtia! Ami saattoi juosta yhtä soittoa pyörän vieressä 10 km väsymättä lainkaan. Ami rakasti istua myös pyörän kyydissä pajukorissa, häntä ei muuten ikinä tarvinnut kiinnittää mitenkään eikä opettaa istumaan kyydissä - ensimmäisen kerran kun Ami näki pyörässäni korin, hän vinkui ja pyysi päästä kyytiin ja siitä saakka Ami matkusti aina pyöräkorissa onnellisena ja nauttien vauhdin huumasta!
Ami rakasti ihmisiä ja toisia koiria, vanhemmiten toiset nartut eivät liiemmin kiinnostaneet. Ami oli hyvin kiinnostunut ihmisistä ja kaupungin vilinästä, ja hänen erästä kulta-aikaansa edusti varmasti noin kolme vuotta kestänyt Pariisin aikamme. Asuimme Pariisissa aivan Louvren vieressä ja Ami tulikin tutuksi lähialueemme Brasserioissa ja ravintoloissa. Amilla oli aina tapana vaellella ympäri ravintolaa ja "vaihtaa kuulumisia" eri pöytäseurueissa.
Ami oli varsinainen "city-dog" ja niin diiva kuin parson vain voi olla. Jos Ami esimerkiksi vahingossa astui toisen koiran kakkaan, siitä seurasi varsinainen show; ensin jalkaan katsottiin tyrmistyneenä ja sitten jalalla ei enää voinut kävellä joten oli pikimmiten nilkutettava kotiin ja jalka pestävä hetimiten shampoolla.
Ami rakasti auringon ottoa ja lämpöä, ja mökkeilyä. Mökillä Ami piti aina laskea varhain aamulla ulos pihalle, jossa hän sitten päivysti koko päivän. Mökiltä Ami ei koskaan olisi halunnut lähteä pois, hänet piti aina kantaa autoon, ja sitten näytettiin surullista naamaa jonkin aikaa. Ami oli varsin teatraalinen koiruus ja tiesi tasan tarkkaan mistä narusta vetää jotta sai ihmiset tekemään mitä halusi. Ami oli myös varsin jääräpäinen; nuorena aiheutti melkoista taloudellista vahinkoa syömällä minulta kirjaimellisesti yksiön - nyrkin kokoisia reikiä kiviseinään ja huonekalut päälle. Silloin sitä ihmetteli että miten noin pieni pystyykin saamaan aikaan niinkin laajaa tuhoa...varsinkin betoni oli Amin viehtymys numero uno! Pari todella pahaa uhmaikää ennen 1,5 vuoden ikää raastoi kyllä hermojamme, mutta niistä kun selvittiin niin ei olisi ihminen voinut hienompaa parasta ystävää toivoa! Amilla tulee aina olemaan sydämissämme erityislaatuinen paikkansa, suuret persoonat vievät lähteissään suuren palan meitä mukanansa.